Lokakuussa 2022 julkaistu Hippi & Co -trilogian päätös syntyi kahden aiemman levyn vanavedessä. Kirjoitin ensimmäisen levyn 23 päivässä kesällä 2020, toisen levyn omat osuuteni vielä samana syksynä, ja kolmannen albumin biisit keväällä 2023. Kahden ensimmäisen levyn sävellykset oli syntynyt puhtaalta pöydältä, mutta kolmannelle kaivelin pöytälaatikosta suuren osan lopullisista biisi-ideoista. Avasin Instagramissa levyn kappaleita biisi biisiltä lyhyesti merkkirajoitusten vuoksi, mutta tänne pistän ne nyt kokonaisuudessaan. Enjoy!

01 – Elämälle – Hippiaate III

R-A-U-H-A
Mä saan ulkona kaikki parhaat ideat
R-A-K-K-A-U-S
Näin päätösosa alkuun pääs
Ota säkin haltuun nää:
Elämän ärräpäät
R&R – Rauha & Rakkaus elää!

On monta syytä miksi tykkään kirjoittaa musiikkia levy kerrallaan. Yksi syy on se, ettei jokaisen biisin tarvitse olla ”bängeri” tai ”hitti”, jos se vaan toimii osana kokonaisuutta. Välibiisit, introt ja outrot on keinoja saattaa kuulija syvemmälle levyn maailmaan, ja niitä tulee käytettyä tietynlaisissa projekteissa. Yks toinenkin syy liittyy kokonaisuuteen, sillä alusta loppuun pyörivälle albumille voi piilottaa kerroksia ihan eri tavalla kuin yksittäisiä sinkkuja tehtaillessa. Musiikilliset teemat ja niiden toistuminen levyn edetessä on tarttunut mulle progesta. Hippi & Co:lla ei ennen kolmatta levyä ole välibiisejä eikä musiikillisia teemoja kauheesti kuulunu. Ja tää korjataan heti alussa: ”Elämälle” on intro-biisi, jonka sävelmään palataan vielä levyn lopussa. Ollaan asian ytimessä.

Hippiaate-biisitrilogian päätökseen ei lopulta mahtunu kaikki se informaatio jonka oisin siihen alun perin halunnu tuoda. Joskus käy nimittäin niin, että ideoita on pidemmälle kuin mitä biisi jaksaa kantaa. Ja koska kyse oli levyn introsta, päätin pitää homman lyhyenä ja sanoo heipat käyttämättä jääneille keloille: ois ollu meinaan otollinen tilaisuus palata kahden ensimmäisen Hippiaate-biisin laineihin ja nivoa levyt sitä kautta yhteen. No, sain tän lopulta toteutumaan kyllä levyn loppupuolella, kun Skuta III -biisissä sattui olemaan sopiva tila suvannolle – sekä rauhalle ja rakkaudelle. Oli hauskaa sämplätä “vanhoja” juttuja uuteen sävellajiin sopivaksi, ja tätä tein parissa muussakin biisissä sitten. Näistä pienistä paloista syntyi sit taas kerroksia trilogian ylle.

02 – Twin Peaks (Haavekaupunki)

Haavekaupunki
On sulle pelkkä aavekaupunki
Mun haavekaupunki
On sulle pelkkä aavekaupunki

On olemassa leffoja ja sarjoja, jotka tuntee kerrasta omakseen, mutta joita ei syystä tai toisesta tee mieli katsoa kovinkaan usein. Twin Peaks herättää mussa enemmänkin tuntoja kuin ajatuksia, ja vielä enemmän vellomista kuin mitään keveyttä jonka jälkeen vois mennä suoraa päätä nukkumaan. David Lynchin tekeleet ylipäätään antaa mielikuvitukselle tosi paljon valtaa. Ja tämmöi mielikuvituksen omaavalta kaverilta ottaa oma aikansa prosessoida kaikki se merkityksellinen merkityksettömyys. Ja siltikään en osaa selittää sitä turvallisuuden tunnetta, jonka Twin Peaksin kahvilakohtaukset mussa saa aikaan. Ilman niitä lukemattomia kahvikupposia ja rauhallisia hetkiä en ois varmaankaan tehny tätä biisiä. 

Mutta niin, haavekaupunki Twin Peaks mulle joka tapauksessa on; syrjäinen, hiljainen, uinuva, eli kaikki perus-kauhuleffan puitteet mutta ilman murhaajaa – eiku wait.. Jos haluaa koko paketin, on idyllisen pikkukaupungin rauha joskus sit kai rikottava. Twin Peaksista kun puhutaan, pitää hehkuttaa kotimaisen Remedyn 2010 julkaisemaa Alan Wake -videopeliä. Siinä on tehty kunniaa sarjalle todella monella tasolla, ja sen mystinen, unenomainen maailma saa vatsan vellomaan vähän samaan tapaan kuin esikuvansa pikkukaupunki. Suosittelen kaikille, joilta ”elokuvien” pelaaminen käy – Alan Waken tarina vetää mukaansa ja upea kokemus on taattu. Pelistä julkaistiin vuonna 2021 remastered-versio, jossa grafiikat on päivitetty uusille konsoleille sopiviksi.

03 – Itserakkauslaulu

Tää on itserakkauslaulu
Sus on kaikki mitä tarviit
Vaikket ookaan vielä valmis
Joo, tää on itserakkauslaulu
Ei tää muuta maailmaa
Mut antaa sulle hyvän headstartin

Kun mietin levyltä lohkaistavia sinkkubiisejä, Itserakkauslaulu oli ekana mielessä. Tässä tekstissä kun kiteytyy se rauha-räpiksi mieltämäni ajatusmaailma Hippi & Co -projektin ytimessä: räpille tyypillisen uhon ja itseriittoisen egoismin sijaan oon nähnyt nää levyt tilaisuutena maalata kuulijan itsensä ympärille soundtrackia, joka värittäisi harmaita hetkiä vähintäänkin haalein vesivärivedoin. Tää digitaalistunut elinympäristömme tarjoaa toki positiivista buustia jokaiselle joka sitä ymmärtää hakea, mutta koska elämäntapavalmentajankin on saatava leipää pöytään, harvoin kukaan kertoo meidän riittävän juuri tällaisina kuin jo ollaan. Sillä kyllähän tää digi nimenomaan on omiaan lisäämään huonommuuden tunnetta meissä jokaisessa.

Toinen biisin kantava teema on unelmointi. Unelmat on kuitenkin se mikä saa meidät nousemaan sängystä aamuisin, joten olisi aikas tärkee juttu tutkiskella jokaisen sitä mitä kohti haluaisi pikku hiljaa pyrkiä elämässä. Mut onko se unelman saavuttaminen sit sama ku onnen löytäminen? -Ei mun mielestä. Ainakin ite tunnen olevani onnellinen, kun teen jotain minkä uskon olevan pieni askel kohti seuraavaa “unelmaa”. Sillä unelmia pitäis ihmisellä olla monta siltä varalta, että yhden onnistuisi saavuttamaan. Itelle tää pitkään taka-alalla ollut unelma kirjoittamieni levyjen julkaisemisesta on nyt se mitä kohti kuljen samalla kun elän vähintään kahta jo saavuttamaani unelmaa, isyyttä ja nykyistä siviilisäätyäni. Ei se aina herkkua oo, mutta onnea se kyllä tuo.

04 – Milli Vanilli (Jos multa kysytään)

Tää on enemmän ku nostalgiaa
Ei johdu siit et bostaan himas
Ja maailmahan tuntuu monella tavalla rauhottuneen
Mut oha se ny perseestä
Et sit ku keikat jatkuu, kenenkään
Ei voi edes olettaa laulavan vireessä ilman autotunee
– Milli Vanilli all over again!

Oon elänyt loputonta nostalgiatrippiä aina siitä lähtien, kun tulin isäksi päälle viisi vuotta sitten. Moni vanhempi varmasti samaistuu siihen, kun oman lapsen seurassa fiilistelee lapsuutensa aikaisia leluja ja lempijuttuja, eläen jollain tasolla sitä aikaa uudelleen. Voin sanoa, että toi vahvistuu tuhatkertaiseksi kun tekee aikuisiällä paluun omiin lapsuudenmaisemiin ja päättää kasvattaa lapsensa siellä. Aikuisilta menee ulkoillessa paljon ohi, kun suoritetaan ja harrastetaan ja katotaan puhelimesta että paljonko ja kauanko vielä. Lasten ehdoilla kun ulkoillaan, voi nähdä tutut paikat niinku näki ne silloin joskus – nää ympärillä tulvivat muistot on mun yks suurimmista inspiraatioista, josta ammennan todella paljon ihan perusarkeen ja varsinkin taiteeseen.

Ensimmäisellä Hippi & Co -levyllä oli biisi nimeltään Älä tapa idoleitas ja toisella oli Muovisotilaat. Molemmat sisältää nostalgisia juttuja, mutta vähän toisella tavalla kuin tämä kolmannelle levylle kirjoittamani Milli Vanilli. Maailman meno muuttuu avoimemmaksi ja hyvä niin, mutta saa kai silti sanoa että tietyt asiat oli ennen paremmin? Esimerkkinä musiikki. Fyysiset levyt on saastetta, mut miks digitaalisia levyjä ei kukaan jaksa kuunnella alusta loppuun? Tai leffat. Jengi haluaa striimata, mutta algoritmin massojen katselutottumuksiin perustuvien suositusten selaamiseen menee koko ilta. Kuka muistaa vielä videovuokraamot? Leffaillat ei ennen kaatunu valinnan vaikeuteen. Jos multa kysytään, digipassiivisuus ja lautapeli-illat ois ratkaisu kaikkiin huoliimme.

05 – Aika alkaa nyt

Ei mulla ole aikaa kenellekään
Ei kukaan ole saanut mua jäämään
Mut ennenku sä lähdet, etkä palaa
Sulle aikaa mä raivaan
Ei mulla ole aikaa kenellekään
Ei kukaan aikaisemmin ole saanut mua jäämään
Mut ennenku sä lähdet, etkä palaa
Sulle aikaa mä raivaan

Nostalgisissa fiiliksissä tämäkin tuli kirjotettua, vaan vähän henkilökohtaisemmin kuin edellinen. Näin keski-iän korvilla hulluin juttu on itellä ollut luulla, että perhe-elämä vois korvata ystävät. Tai siis, ajallisesti näin tapahtuu kyllä ihan luonnostaan, mutta varsinkin tällai korona-ajan jälkimainingeissa social distancing on osunut muhun tosi suurena kaipuuna vanhojen kavereiden seuraan. Ja tästä mä lähdinkin biisiä kirjoittamaan, että kuinka vuodet vierii nykyään samaan tahtiin ku mitä kuukaudet joskus lukioikäisenä. Neljänkympin kriisi näkyy mulla lähinnä tän musiikin tiiviin tahdin tuottamisessa: oman ajan rajallisuuden miellän elinajanodotteessa, en siinä että pitäis tehdä kaikkee koko ajan ja mennä, mennä! Ku ei rellestä, kerkee kyllä tehä levyjä.

Tunnen itseni jo melko hyvin, ja osaan keskittyä musiikissakin niihin asioihin mitkä tuottaa eniten iloa. Ennen puhuin aikas paljon, että ois kiva tehdä sitä ja tätä, mutta nykyään teen enemmän ku puhun. Ja toisinaan en tee vaikka ehkä pitäis: mittatilausbiisit ois kivoja mutta täähän on hauska harrastus, right? Aika on jotain mitä meillä on koko ajan tehdä kaikenlaista, muttei koskaan mukamas tarpeeksi tehdä kaikkee. Kolmen levyn mittainen Hippi & Co -projekti, joka oli mahdollinen toteuttaa vain siksi, ettei mulla ollut kalenterissa kahteen vuoteen mitään. Musiikki piti mut järjissäni, ja perhe piti mut järjissäni kun välillä tuntui että haukkasin liian suuren palan purtavaksi. Valmista kuitenkin tuli, kun jaksoin uskoa tähän juttuun – ja antaa sille aikaa.

06 – Krista Kiurun aforismi ajasta

“Tältä osin olemme saapuneet tilanteeseen, 
missä miltään osin harkitaan toimenpiteitä joiltain osin. 
Siltä osin myöhemmin osaamme sanoa 
pohditaanko rajotuksia näiltä osin.”

Krista Kiurun tekstiin perustuva sävellys syntyi maaliskuussa 2021. Tuolloin sattumalta Hippi & Co -soundein tuotettu hupipala oli nyt helppo napata tälle levylle välibiisiks. Näin se tulee ikuisesti osaksi jotakin eikä vaan omillaan jossain Youtubessa niinku tähän asti. #sulkutila oli muuten sen verran kokeellinen biisi, että siinä ei oo yhtään kitaraa vaan kaikki kappaleella kuultavat kielisoittimet on soitettu bassolla. Olikohan siinä seitsemän bassoraitaa päällekäin, tai jotain. Ja kööriä köörin päälle. Hippi & Co osoitti mun olevan toivoton äänittäjä/miksaaja/tuottaja, kun ei ollu mitään rajaa raitojen määrien kanssa. Tyyliin 97 raitaa sessiossa ja suurin osa vieläpä mutella. Mutta kyllä siinä jotain oppii, kun kolme levyä tekee omin käsin valmiiksi. Never say never again.

07 – Revontulii turkistarhassa

En luontokuvii kattomalla päässy luontoon
Ne on ku revontulii turkistarhassa
Puskin kuonoo häkin raost kunnes pääsin pakoon
Tarhuri huus, en selvii päivääkään vapaana
Ihan ketun sama, kuha se ei tulis saamaan
Meikän hännästä karvaakaan
Meikän hännästä karvaakaan

Biisit on siitä jänniä, kun jokaisella on uniikki tarinansa miten ne on syntyny. Biisi biisiltä ku näitä käy läpi, ei kauheen monesta tuu kerrottua sitä mistä se idea tuli, vaan tykkään avata kunkin biisin ympäriltä omia ajatuksia. Mutta niin, tää syntyi kun kerran maistelin suomenkielisiä sanoja. Ajatusketju oli seuraavanlainen: lumi, lume, lumen. Sinänsähän näillä ei ole merkityksellistä yhteyttä, kunhan on vaan yhteisiä kirjaimia niissä. Ei ehkä luulis, mutta mulle tää oli tilaisuus kirjoittaa kolme säkeistöä eri vuodenajoista: Lumi = talvi, lume = syksy, lumen = kesä. Luontoaiheinen biisi sopii levyn nimen alle hyvin ja alun perin kirjoitin itse tekstin tyystin eri biittiin kuin tää sävellys on. Mut se oli aikas iloinen. Myöhemmin kaipailin levylle lisää mollia ja tein tän.

Koska kappaleen nimi kuitenkin viittaa kettutarhoihin, joita ei kaiken järjen mukaan pitäis olla enää Suomessa 2020-luvulla yhden yhtä. Tavallaan vapaan lehmän maitotilan vielä ymmärrän tehotuotantoon perustuvassa maailmassa, mutta eläimen kasvattaminen vain sen turkiksen takia on vaan eettisesti ja rehellisesti sanottuna vitun väärin. Mut jotenkin mä pystyin olla biisissä saarnaamatta ja käytin aihetta vertauskuvana sille, kuinka vääristyny on nykyihmisen luontosuhde ylipäätään: istutaan selkä vääränä sisällä tuijottamassa muiden postaamia kuvia metsästä ja ne saa meidät kyllä hymyilemään, mutta koska ulkoilusta on tehty suoritus, ei tosta vaan voi lähteä pihalle tuulettumaan, kuha sormella swaippaa jo seuraavan ärsykkeen.

08 – Skuta I – Laulan sut suohon

Laulan sut suohon, vajoot siihen
Laulan sut suohon, unohdat kiireen
Laulan sut suohon, annan sulle unien siivet
Laulan sut suohon, vajoot siihen

Oon semmoi seestynyt Suomi-fani, että saan suurta iloa meidän rikkaasta kielestä ja kansanperinteestä. Oon pitkään ollut kiinnostunut erilaisista kotiseututarinoista ja vanhan kansan kertomuksista. Skuta-biisitrilogian tarinaan on sekoittunut Kalevalan aikainen maailma ja vanhan kansanuskon luontosuhde. Jälkimmäiseen liittyen haluun suositella tähän väliin Ukonvaaja-dokumenttia, jonka oon kattonu ite moneen kertaan. Mutta. Biisin kertoja on metsän valtias, joka eräänä päivänä näkee valtakuntansa rajalla naisihmisen. Ensikohtaamisen seurauksena metsä saa valtiattarensa ja kuningas kirjaimellisesti laulaa toisen suohon – silleen seremoniallisen suloisesti ainakin mun mielessä. Biisi loppuu ku seinään ja kohtaus päättyy.

09 – Skuta II – Sun kevät on mun syksy

Sun kevät on mun syksy
Ja se johtuu siitä et sä oot niin kaukana 
Toisit mukanas roihun tähän pimeyteen 
Mä hämärtäisin liian valon sieltä pois

Oon sen verran kattonu romanttisia komedioita, että ymmärrän draaman kaaresta jotain. Sillä mikään suhde ei telkkarissa koskaan toimi jahka pari saa toisensa. Toinen biisi alkaakin sillä, että metsän kuningas on jatkanut elämäänsä, eikä naista näy missään. Yhdessä voi olla onnellisia pitkään vain erossa, ja siihen tämäkin liitto perustuu. Päiväkirjamaiseen tapaan kertoja kuvailee metsän menoa, kun kaikki jatkuu luonnonlakien mukaan kuten aiemminkin; kesällä kaikki kukoistaa, mutta syksyllä alkaa valmistautuminen talveen. Vaan luvassa onkin yllättävä käänne. Menemättä asiassa sen syvemmälle mainittakoon pieni tärppi: c-osassa toistetaan instrumentaalina edellisen biisin suohonlaulamisrituaali. Se olkoon muistelo kaikesta hyvästä.

10 – Skuta III – Sanat on vaan sanoja

Sanat on vaan sanoja
Ja niiden virtaan on helppo vajota
Ei meillä ole muutakaan
Mikään ei koskaan voi sitä muuttaa
Et puhuisin sulle vaikket vastaisikaan
Eilen, nyt ja ehkä ainiaan

Mitä tähän nyt kirjoittaisi ilman, että spoilais tarinan päätösosasta kauheesti? Ainiin, biisi biisiltä, voinkin jauhaa musiikillisista jutuista tässä. Tän biisin räpit on laulettu, ja verset menee 7/8-tahtilajissa. Niin, ja biisissä on levyn ainoa varsinainen kitarasoolo. Mulla oli vaikeuksia valita soittaisinko sen käyttäen wah wah -pedaalia vai whammy-baria elikkäs kampea, joten soitin soolon kahteen kertaan ja panoroin kitarat juttelemaan keskenään. Niin, ja aiemmin mainitsemani Hippiaate-biisitrilogian “reprise” eli niiden teemojen toisinto tulee tän biisin loppupuolella sitten. Niin, ja koska tykkään ympyröistä, Skuta päättyy samoihin säveliin kuin mistä se pianolla alkoi, joskin soitin on nyt vaihtunut säröbassoon. Samanlaista tapping-riffittelyä kuin Kummal on välii.

11 – Elämäsi paras päivä

Et koskaan sanonut “ei koskaan”
Ja kuinkas kävikään
Et koskaan sanonut “ei” elämälle
Tää on sun tähänastisen paras päivä

Tää on toisella Hippi & Co -levyllä kuullun (Ei oo vielä liian) Myöhästä -kappaleen sisarbiisi. Molemmissa on sama myötätuntoinen meininki, joka toivon mukaan antaa kuulijalle lisäpontta arkeen. Tai no, Myöhästä kuvasi niitä arjen seesteisiä hetkiä ja tää on muistutus siitä että juhlan keskelläkin voi pysähtyä näkemään kaiken sen hyvän jota elämässä on. Parhaita päiviä mahtuu elämään varmasti monia, ja myöhemmin sitä tietää eläneensä, kun niitä muistelee. Hujauksessahan tää menee ohi, elämä siis, mut ainakin on kuvia muistona – noin viistoista tuhatta viimeisten kolmen vuoden ajalta nykyisessä puhelimessa, ja lisää tulee räpsittyä päivittäin. Pistää miettimään. Kuka niitä jaksaa käydä läpi kun musta aika jättää?

Alun perin levyn piti päättyä tähän – ja ehkä se varsinainen albumi edelleen juu päättyy tähän. Sillä onhan se yks siisteimmistä jutuista, kun levy loppuu samaan riffiin millä se alkaa. Tähän liittyen vahva suositus “tunnelmallista tolkien-metallia” soittavan Summoningin Stronghold (1999), jolta varmastikin nappasin idean kun levyä kuuntelin pitkästä aikaa. Mutta niin, biisi loppuu ku seinään, ja jossain vaiheessa mulle tuli melkeinpä sentimentaalinen olo siitä, että tässäkö tää nyt oli. Oli pakko päästä viel jatkamaan Hippi & Co:n matkaa ees vaan yhden biisin ajaksi. Ja taas kerran palaset loksahteli ku itestään paikoilleen, ja idea varsinaisesta viimeisestä biisistä tuli ku kirkkaalta taivaalta: ympyrän on sulkeuduttava myös isossa kuvassa.

12 – Hippi maate

Sääliks käy nuorisoo
Mut luonto pärjää kyllä ilman huomioo
Tiietään MIKÄ on luonnon tila
Tietämättä MITÄ on luonnontila

Ympyrä sulkeutuu ja trilogia päättyy siihen mistä se Paunan sauhut -levyllä alkoi: Hippiaate, hippi maate? Ok. Dissi-biisin intro luupille hieman korkeammalta. Kyseessä on itse asiassa Elämäsi paras päivä -biisin lopusta laskettu rinnakkaismolli, jos tarkkoja ollaan. Ja yleensä näissä jutuissa tykkään olla, vaikkei kukaan koskaan niitä huomaiskaan. Enivei, tekstin pohjana käytin yhtä IG-postaukseen ajatuksen virtana syntynyttä riimiä, jossa päästin Avaruus on sanamuunnos -levystä irti sen päästyä ehjänä striimauksen satamiin. Levy oli tuntunut miksausta vaille valmiilta jo viikkoja, kunnes metsäkävelyllä näin ehkä sit teinien kirveellä kaataneeseen jättiläispuuhun. Kotiin palatessani mulla oli vielä sanottavaa levyn ihan loppuun. Sit en enää muuttais mitään.

Huhtikuussa 2022 julkaistu Hippi & Co:n toinen albumi lähti alkujaan liikkeelle tuottajalevynä, sillä räätälöin kymmenestä biisistä kunkin tiettyä rap-artistia varten. Mukaan sain lopulta fiittajia kokonaista kuuteen kappaleeseen, ja loput biisit jatkoin valmiiksi omin päin. Kokonaisuus rakentui avaruus-aiheisten otsikoiden ympärille hyvinkin vaivattomasti ja pakottamatta, ja ainoa todellinen haaste oli saada vivahteikas fiitti-kavalkadi miksattua Hippi & Co -soundimaailmaan. Avasin Instagramissa levyn kappaleita biisi biisiltä ja pistän ne nyt tänne blogiin arkistoon. Enjoy!

01 – Pellossa – Hippiaate II, ft. Don Pesonen

Elämän ehtoja kehdosta hautaan
Vai pelkkii painaumii pellossa:
Rakkaus ja rauha

Elämän ehtoolla – vaarista vauvaan
Vain pelkkin painaumin pellossa:
Rakkautta, rauhaa

Painaumii pellossa.. Kun aloin suunnittelemaan toista levyä olin just tutustunut Juhani Saksikäden Pudasjärven ufoihin (2020), joka sisältää kauttaaltaan upeasti nimettyjä biisejä. Maistelin siinä sit avaruus-sanaa ja levyn nimeksi väänsin Avara/Uusi tietämättä tässä kohtaa, että Asa oli 2016 julkaissut Avar Uus -levynsä. Itellä oli ollut tuohon aikaan syvä progemetallikausi meneillään, joten tämä oli mennyt multa täysin ohi. Myöhemmin albumin miksausvaiheessa löysin itseni selaamasta Roihis musica -levy-yhtiön katalookia ja universumi näytti mulle syyn vaihtaa oman levyni nimi. Enivei, jonkin sortin vapaan assosiaation avulla kirjoitin paperille kymmenisen työnimeä ufo- ja avaruus-teemalla, ja yksi näistä liittyi symmetrisiin kehiin laonnutta viljaa..

Olin kuullut Don Pesosen freestyle-vetoja ja pyysin tyyppiä messiin. Ilman sen kummempia briiffejä tai keskusteluja aiheesta jätin 32-tahtisen speissin demoon ja lähetin jäbälle fiittipyynnön. Tää ei ollu vika kerta, kun mun ja Donin verset kohtaa ajatusten tasolla näin hyvin. Oman värssyn kirjotin haippaamaan Donia ja tyyppi lunasti mun odotukset ja enemmän! Postauksen kuva liittyy biisiin siinä määrin, että viljelin omaan peltooni Kalevala ja Egypti -kirjasta ammennettua inspiraatiota. Kirja on siis kirjoitettu 1935 olettamuksella, että suomi olisi yksi maailman alkukielistä, ellei jopa The Alkukieli! Muutenkin kun oon viime vuodet intoillut tehdessäni tällai myöhäisherännäisenä työtä suomenkielisen sanoittamisen puolesta, tää teoria osui ja upposi.

02 – Pura MIDI-huijaus!, ft. Papparaiset

Musiikki tarvii aikaa, sun biisi vaati vaivaa
Pura MIDI-huijaus
Mut miksi hankit aina biitin valmiil raidal?
Pura MIDI-huijaus

Pyramidihuijaus.. Pura MIDI-huijaus? Ok! Mistäköhän biisi vois kertoa? No, ainakin mua ihmetyttää se, miten suomalaisessa nykymusiikissa on unohdettu itse musiikki lähes kokonaan. Jengi lataa ilmaseks tai erittäin edulliseen hintaan hyper-laadukkaita biittejä jostain maailmalta ja se on sit suomiräppiä vaan koska siinä räpätään suomeksi? I beg to differ. Kun miettii suomalaista metallia, siinä musassa kuuluu suomimusan juuret, vaikka laulettu tai rää’ytty kieli olisikin englanti. Ja nyt kun asia on kääntynyt toisin päin, meillä on #spotifysuomi täynnä laadukkaita räppejä mitäänsanomattomilla karaoke-biiteillä, jotka on vieläpä kenen tahansa muunkin ladattavissa ilmaseks tai erittäin edulliseen hintaan.

Enkä siis todellakaan meinaa sitä, että pitäis osata soittaa ja tuottaa omia biisejä, tai tehdä omin käsin musaa, mutta on kai DIY:n ja BYB:n (buy your beats) ääripäiden välissä lukemattomia mahdollisuuksia tuoda musiikkiin jotain uutta ja omaa! Ja just näitä tapoja tuottaa mä tuonkin biisissä esiin: ohjelmointi, sämpläys, kollaboraatiot, yms., mielikuvitus on rajana. Meidän pitäisi suomimusan vuoksi haastaa itsemme ja toisemme luomaan omintakeista musaa myös jatkossa. Mut koska kukin tekee niinku tekee, en ala neuvomaan. Vaan tahdon silti nostaa asian esiin koska uskon Suomesta löytyvän monia tuottajia, jotka tykkäis tehdä eksklusiivista yhteistyötä räppäreiden kanssa. Cypress hill -tyyliin tuottaja sais luotua oman tyylinsä ja kaikki voittais.

03 – (Ei oo vielä liian) Myöhästä

Ei oo vielä liian myöhästä kavereille soittaa
Tätä maailmaa valloittaa
On valoisa ilta ja palloissa ilmaa, jee!

Valoisa ilta, palloissa ilmaa.. jee? Tää on biisi kaikille kevätmasentujille, joita oon vasta viime vuosina tajunnut olevan olemassa. Ite kun oon syksyllä syntynyt, ja kokenut koko elämäni ajan katkeransuloista melankoliaa iltojen pimetessä, en ole tullut ajatelleeksi että joku voisi kokea vastaavanlaista väsymystä kevään kasvavassa valossa. Eli sikäli tämä on ekalta Hippi & Co -levyltä löytyvän Teen tätä elääkseni -kappaleen vastapari, kun samanlaisessa pysähtyneisyyden tilassa molemmissa eletään, ja kummaa kyllä, myös edetään. Vaikka “Myöhästä” tuli jo varhaisessa vaiheessa biisin nimeksi, oli heti täysin selvää ettei biisi liittyis muhun itteeni millään lailla, toisin kuin sisarbiisinsä “..elääkseni”, joka on hyvinkin henkilökohtainen.

Räätälöin biisin alun perin MC KOO -fiitiksi, joten siihen piti saada hyvä ja positiivinen meininki. Fiitti ei sit lopulta aikataulullisista syistä toteutunut, mutta oon miehelle erittäin kiitollinen inspiraatiosta! Kertsistä tuli voimaannuttava ja hauska, ja tää on täysin MC KOO:n musasta ammennettujen oivallusten ansiota. Ja kaikki kävi niinku piti käydä, kun toisesta versestä tuli ehkä vielä parempi ku ekasta. Hommahan meni siis niin, että fiittiä varten tekemäni demo sisälsi vaan yhden oman värssyn, jonka kaveriks piti sit kehittää toinen. Palatessani tutkimaan ekan versen flow’n ydintä yli puolen vuoden tauon jälkeen, oli aikas selvää mistä kulmasta lähtisin kirjottamaan: korona-ajan aiheuttamat mullistukset lukemattomissa suomalaisissa perheissä.

04 – Muovisotilaat, ft. Pomminpurkajat

Vihreet pienet ihmemiehet
Hiekkalaatikon reunal
Toinen toistaan seuraa
Vaik auringossahan ne sulaa
Mut muovisotilaat ei tiedä olevansa leluja

Pienet vihreet miehet.. Alieeneista muovisotilaiksi ei ollut pitkä matka, kun keksin pyytää Pomminpurkajia fiittaamaan tähän biisiin. Dr. Placebon ja Juuskin yhteisprojektin EP-niminen EP (2021) ilahdutti freesillä old school -soundillaan, ja halusin tyypit ilman muuta yhdessä mukaan. Boombapia en alkanut vääntämään, mutta jostain syntyi Rage against the machine -henkinen kitarariffi, jolla mentiin vaan koska tiesin Dr. Placebon diggailevan niistä. Juuskihan ite soittaa vaikka ja mitä soittimia ja tuottaa myös Pomminpurkajien biisit siltä pohjalta, joten tää biisintekoprosessi kulki eteenpäin ku vettä vaan.. paitsi että oman versen kirjotin vielä levyn miksausvaiheessa uusiks. Alkuperäinen värssy löytyy albumin lopusta piiloraitana.

Uus verse syntyi tammikuussa 2022, kun halusin saada omat räpit vastaamaan paremmin fiittien korostamaa aihetta, jonka tosin sanoo biisin otsikkokin: Muovisotilaat. Kun mainitsin ystävälleni Jukka H:lle kirjottaneeni biisiin uuden versen, tää kysyi, että onko Muovisotilaat nyt tommoi anti-war-biisi? Vastasin siinä kohtaa, että no vähä joo. Nyt kun tuota biisiä kuuntelee vallitsevassa maailmantilassa on aikas selkeetä, että pitää muuttaa vastausta hieman ja sanoa kovempaan ääneen: Todellakin tää on anti-war-biisi! Se miten homma toimii näköjään 2020-luvulla on juurikin sitä mitä biisi sanoo: “Muovisotilaat ei tiedä olevansa leluja”. Ja mitä ois rauha-räppi vuonna 2022 ilman sodanvastaista kappaletta? Rauha ja rakkaus – hyvä kiertää kehää!

05 – Pohjantähti

Pohjantähti näkyy kirkkaimmin pohjal
Valoo kohti takas himaan sut ohjaa
Jos olet ilman suuntaa, ota
Pohjoinen ilmansuunta, joohan?

Tässä albumin puolivälin tienoilla näkyy hyvin se tuottajalevy-konsepti millä lähdin toisen osan kanssa liikkeelle. Kirjoitinhan kaikki kymmenen biisiä räätälöitynä niille artisteille, joiden toivoin tulevan levylle fiittaamaan. Pohjantähti syntyi Pohjaton-nimellä vielä noihin aikoihin vaikuttaneelle kaverille, jonka Leeko Norsun Äänikaivoon tiputtamaa fiittiä oli ollut ilo kuunnella. Olin jo lähettänyt sittemmin Rajaton-nimeen vaihtaneelle artistille Pohjantähti-demon ja oltiin jo alustavasti sovittu fiitistä, kun tulin toisiin ajatuksiin ja halusin kirjoittaa biisin loppuun itse. Syynä tähän on se, että ensimmäisen versen olin osoittanut tyttärelleni, ja myöhemmin ymmärtänyt toisen säkeistön tulevan vastaavasti pojalleni. Pohjantähdestä tulikin ehkäpä levyn henkilökohtaisin kappale.

Ajatus Pohjantähdestä loistamassa pohjalle tuli mieleen luonnosteltuani päässä pyörinyttä kuvaa vuosikellosta, jossa vasemmalla on kevät pajunkissoineen, ylhäällä aurinko kesän merkkinä, oikealla syksyn lehdet, ja alhaalla kirkas joulun tähti. Nähdessään kuvan ystäväni Ossi K. kysyi, että onko toi Pohjantähti [tuossa pohjalla]? Tulipa taas todettua se, kuinka rikas kielemme suo kyllä kielikuville ja uusille mielikuville mahdollisuuden, jos on vaan hereillä ottamassa ideoita vastaan. Itse biisi syntyi tunnustamalla, etten tule olemaan ikuisesti lasteni elämässä. Halusin kirjoittaa heille laulun, jolla saattaisin eteenpäin sen viisauden hitusen, jota en oo ite saanut koulusta, enkä lukemalla, vaan käymällä läpi vaikeitakin vaiheita omassa elämässäni.

06 – Shurikenii sun Shureen

Shurikenii sun Shureen
Mitä sä suriset siin?
Ku sun puheest ei saa mitään selvää
Ku saat shurikenii sun Shureen
Ne suhisee niinku puut tuules
On puisevii sun huulet

Shurikenii sun Shureen taas oli räätälöity Vihreä ninja -nimiselle artistille, ja pelkän kertsin perusteella se vaikutti olevan oiva pohja räppäillä oikeestaan mitä tahansa. Tuntematta tyyppiä kun on vaikea kehittää mitään järin syvällistä konseptia yhteisbiisiin. No, tässäkin kävi niinku edellisessäkin, eli inspiraatio iski kirjoittamaan koko biisin ite. En itse asiassa ollut edes ehtinyt lähettää Ninjalle demoa, joten tän suhteen oli iisimpi proseduuri vetää komento takas ja jatkaa omin päin. Teksti syntyi parin illan aikana melko lailla vuosi sitten, kun jengi alkoi hyytymään korona-aikajuoksumatoillaan ja salaliittoteoriat sai järki-ihmisistäkin vallan siinä määrin, että päättäjistä huudeltiin kovaan ääneen vapaudenriistäjinä, vaikkei ees puhuttu vielä rokotteista.

Vaikka biisi on aina aikansa kuva, halusin kirjoittaa tästä ajattoman lahkoonhurahtamis-stoorin, jossa tilanne toimi lähinnä inspiraation lähteenä. Ilmiö kun on yleistymässä nykyisin ja tulee varmasti voimistumaan myös jatkossa: ajatus ylemmän tahon propagandasta pistää kyseenalaistamaan kaiken virallisen tiedon, mutta sen sijaan omaa maailmankuvaa tukeva informaatio otetaan vastaan sellaisenaan, vaikkei sillä olisi minkäänlaista totuuspohjaa. Kyseleminen loppuu siinä kohtaa, kun tarpeeksi vakuuttava vaihtoehto annetaan tilalle, ja se on ristiriitainen piirre ihmisissä, jotka kuitenkin vannoo kovaan ääneen etsivänsä totuutta. Ja joo, koko kuva ei näy uutisissa; muutenhan saisimme ihan päivittäin kuulla jopa positiivisia sellaisia.

07 – Sanottavaa, ft. Dr. Placebo

Tää on teille, joil ei ole koskaan mitään hyvää sanottavaa
Tää on teille, jotka kyynisiä kommentteja kuiskaa
Tää on teille, joil ei ole koskaan mitään hyvää sanottavaa

Poikkeuksena muihin biiseihin, tästä en voinut jakaa kertsiä, koska sellaista ei kappaleesta löydy. Kuten introssakin totean, kyseessä on vanha Leeko Norsu -biisipohja, joka pääsi viimein käyttöön. Kirjoitin biisiin uudet sanat ja pistin demoa Dr. Placebon suuntaan, jolla olikin sen verran sanottavaa, että vielä miksausvaiheessa pisti täysin uuden fiitin tulemaan! Sanottavaa on pohjimmiltaan hyvinkin rauhanomainen kappale, mutta tuotannollisesti se edustaa Hippi & Co:n mittapuulla levyn heveintä kärkeä. Biisi kuitenkaan toiminu muuten ku paperilla, ja tajusin riffittelyn vaativan vastapainokseen jonkin sortin melodisuutta. Jotenkin keksin upottaa biisiin ekalta levyltä yhden laulumelodian samplena. En sano, että tuurilla meni oikein, mutta näin ne vahingot korjaa.

Jutellessamme Dr. Placebon kanssa biisin aiheesta todettiin yhteistuumin, että nykyisessä nettikirjottelussa ollaan kyllä valmiita jakamaan oma näkemys kaikkeen, mutta harvoin päästään kompromissin äärelle oikein missään. Usein mietin sitä kuinka kahvikupposten äärellä tuskin koskaan keskustelu äityis niin uhmakkaaksi kuin lankoja pitkin. Tietenkin voi myös olla, että kasvotusten monet haluaa välttääkin sellaisia aiheita joista tietää olevansa eri mieltä kaverin kanssa. Mutta silti uskon, että jos someen tulisi toiminto, jolla voitaisiin huutaa peli poikki ja laskea väittelyn pisteet jonkin sortin argumentintunnistusalgoritmillä, maailma menis parempaan suuntaan. Se ois niinku somen oma supersankari, joka pistäis Shurikenii sun Shureen. Eiku.

08 – Šamaaninen

Šamaaninen ulottuvuus odottaa pinnan alla vaanien
Mut vaiennetaan se vaan viinalla ja baarien
Pöytien antimet elämän kantimet
Luo heikon malliset ja maalliset
Šamaaninen nauretaan piiloon yksisarvisten ja maahisten
Kaltaisena hölynpölynä ja kalliiks se lopulta käy
Vaikka raha rajaa hallitsee

Biisi syntyi ajatuksesta tehdä räätäilöity kappale artistille nimeltä LEHMÄ. Vuonna 2015 MC Pyhä Lehmä -nimellä julkaisemansa Paska ei kolise -singlen pohjalta lähdin nostattamaan outouteen ja noituuteen liittyviä keloja. Maaninen-sana hyppäsi jossain kohtaa kielelle ja taipui hymyssä suin muotoon Šamaaninen. Rohkaistuin sitten kysymään nykyisin mm. kirjailijana toimivalta artistilta alustavaa fiitti-intoa, ja sovittiin että demon perusteella tehtäisiin sitten päätös mahdollisesta yhteistyöstä. No, tilaisuus jäi tällä kertaa käyttämättä, sillä kuunneltuani Savumerkkejä-podcastin kertomusta hyvinvointiyhteiskunnan heittopusseista kroonisen kivun ja terveydenhuollon byrokratian muodostamassa noidankehässä, ymmärsin kirjoittavani tämänkin biisin omin päin.

Soundillisesti hain biisiin jotain uutta. Olin jo kaavaillut ottavani kolmannelle Hippi & Co -levylle akustisen kitaran laajentamaan palettia, joten tämä oli hyvä tilaisuus luoda interalbumillinen silta jo ennakkoon. Savumerkkejä-podcastin samplet sain käyttööni luvan kanssa, ja ne tuo kuulijan iholle sen tosielämän konkretian, mitä biisissä halutaan sanoa. Kertsi on kuitenkin vain sanahelinää vaikka riimitteleekin aikas upeesti, eikös totta? Kaiken tuon karkeuden vastapainona toimivat säkeistöt tuo biisiin myös inhimillisyyttä, joka aiheesta keskustellessa usein unohtuu: olisi helppo minunkin vain sulkea silmät lääkekannabikseen liittyen, koska en 1) käytä päihteitä 2) tunne kipua juuri tänään. Ja näin lääketeollisuus saa rahansa myös jatkossa.

09 – Tyhjänäkin täys elämää, ft. Kova Tee

Vaikket asukaan tääl enää
Tyhjänäkin talo on täys elämää

Kova Tee julkaisi marraskuussa 2020 biisin Kirjosta kirjasto, joka kirjaimellisesti räjäytti mun tajunnan. Itellä kun oli tuossa vaiheessa jo julkaisuputkella ekan Hippi & Co -levyn kolmas single Mielensähyvittäjille, oli todella hienoa kuulla jonkun muunkin räppäilevän luonnosta samanlaisessa pysähtyneisyyden tilassa. Tunsin hengenheimolaisuutta heti alkuunsa tätä turkulaista artistia kohtaan, ja myöhemmin listatessani nimiä joita halusin pyytää toiselle Hippi & Co -levylle fiittaamaan, Kova Tee oli ensimmäisten joukossa. Itse asiassa innostuin tämän yllämainitusta biisistä niin paljon, että päätin räätälöidä kappaleen pastissinomaisesti pursuamaan luonnon ikiliikettä, jota ihmissilmä harvoin pysähtyy näkemään. Biisistä tuli hieno.

Sammalvalli-työnimellä vielä miksausvaiheessakin kulkenut biisi kuulostaa hyvinkin eteeriseltä pohjattomine kaikuineen, ja tää on must hyvä vastapaino tiheänä rullaavalle bassolinjalle. Postauksen kuvaan liittyen mainittakoon, etten ollut koskaan kuullutkaan Tainaron-kirjasta ennen Kova Teen fiittiä. Itelle ennestään vieras sana ihmetytti ja tutustuin aiheeseen siinä määrin, että klassikkoteos odottaa nyt omalla lukulistalla seuraavien joukossa. Tapaus oli omiaan muistuttamaan muakin siitä kuinka diggailemansa asiat on hyvä tuoda esiin omassa taiteessaan. Ne on kuitenkin niitä pieniä uniikkeja yksityiskohtia, joihin kuulija mielellään tarttuu. Ne erottaa artistin siitä massasta, joka ei välttämättä sano mitään vaikka puhuiski paljon, IMHO.

10 – Avaruus, ft. Jalo-Apa

Avaruus on sanamuunnos
Alati muuttuva ajatus, joo
Halki aikain ajopuu oon
Jonka rantaan huuhtoo

Kuten ensimmäinenkin Hippi & Co -levy, myös toinen osa päättyy nimikkobiisiin. “Avaruus” kokonaisuuden otsikkona on aikas moniulotteinen, kun miettii jo pelkästään albumin matkaa tuottajalevykonseptista eheäksi jatko-osaksi: pitkä taival pimeässä johti lopulta valoon ja perille päästiin vain pysymällä liikkeessä. Avaruus-biisin kertsi kuvaa itse asiassa hyvin myös mun tapaa tuottaa levyjä: udusta otsikoiksi, hajatuksista sanoiksi, aihioista biiseiksi. Oon oppinut pitämään musiikin auki uusille ideoille siinä määrin, että kaikki on periaatteessa mahdollista kunnes hylky nousee maihin. Jos biisi ei omaan korvaan toimi, se ei ole vielä saanut sitä puuttuvaa kerrosta, josta ei siinä kohtaa ole itsellä edes tietoa. Ajan kanssa se ajelehtii vastaan.

Avaruus-biisi oli jo saanut tuotannollisen muotonsa, kun tuli Jalo-Apan kanssa puheeksi juomattomuus – molemmat kun oltiin ja ollaan oltu aikamme korkit kiinni. Olin jo aiemmin tainnut kysyä kaveria fiittaamaan juurikin tähän biisiin, vaikkei mulla ollutkaan ollut vielä selkeetä ideaa mistä siinä voitaisiin riimitellä. Innostuin siltä istumalta sitten kirjottamaan omaa värssyä ja briiffasin Apalle, että “nollat” on räppien kulma. Biittiä tehdessäni olin päätynyt lisäämään suoraan menevän kitara- ja bassokuvion pohjalle ns. tänkkätänkkä-kompin, joka toimi sellaisenaan aina kunnes lähdettiin äänittämään räppejä. No, tuottajat tuotti ja saatiin freesi Hippi & Co -biisi levylle! Hauskaa muuten, että vaikka räpit loppuu jo biisin puolivälissä, proge-outro kantaa loppuun asti.

Lokakuussa 2021 julkaistu Hippi & Co -debyytti oli irtiotto kaikin tavoin: pehmeet soundit, omakohtaiset lyriikat, ja DIY all the way! Se miten ammattimaisesti hoidetaan Leeko Norsun tuotanto on jotain mihin en pyrkinyt ekassa soololevyssäni – päinvastoin. Vaan eipä siinä: Desibeli.netin Mika Roth antoi levylle neljä tähteä viidestä. Avasin Instagramissa levyn kappaleita biisi biisiltä – tällä kertaa käänteisessä järjestyksessä. Enjoy!

10 – Saunan pauhu

Saunan pauhu, saunan pauhu / 

Löylystä löytyvä on elämän autuus /

Kuupassa kohisee ku paunan sauhut /

Saunan pauhu, saunan pauhu /

Lauteella autereessa helähtää naurut /

Kuupassa kohisee ku paunan sauhut /

Kuupassa kohisee ku paunan sauhut

“Nimikkobiisi” on hyvä esimerkki siitä kuinka henkilökohtaisista asioista sitä tulikaan levylle kirjotettua, vaikkei se ollut millään tavalla alunperin tarkoitus. Omaa bändihistoriaani sivuava kipale fiilistelee niitä odottavia hetkiä, kun treenit on ollu just alkamassa, tai kun on heränny kesken biisin siihen vapautuneeseen fiilikseen jonka musiikin soittaminen parhaimmillaan tuo.

Joku saattaa pettyä tajutessaan Paunan sauhut -nimen viittaavan soittamisen iloon, eikä sittenkään päihteisiin, ja oon siitä tietty pahoillani. Toi on vaan mehukas sanaväännös, ja itelle soittaminen on ne relapsit ja terapia. Levyllä kun soitan kaiken paitsi rummut ite, ni kyllähän mä toivon että se soittamisen ilo sieltä myös kuuluu.

Toisessa versessä mainitaan Vuosaaren nuokkari, jossa käytiin 2005 aikoihin soittamassa erään bändin kanssa. Siellä muistan mm. Memmy possen treenanneen samoihin aikoihin. Niiltähän oli Huolestuttavia merkkejä -levy ilmestyny edellisvuonna. Siitäki kolmea vaille 20 vuotta kohta. Huhhahhuijakkaa.. 

09 – Kummal on välii

On välii kummalki, ku kaikis meis on jotain perin kummallist

Pimeitä puolii, ikkunoit tuhansii, kerroksii ku vuorii

Jos jotain muuttais, ni tarvittaisko tuparit? 

Tää biisi synty niinkin “diipistä” kelasta, että kerrostalo kuvastaa hyvin tätä maailmaa 2020-luvulla: yksilö on kaiken keskiössä vaikka ympärillä on yhtä lailla laatikoita täynnä elämää. Saman kerroksen väkeä moikataan hissiä odotellessa ihan mielellään koska harvemmin näiden kokee häiritsevän. Yläpuolella asuvia sen sijaan siedetään just niin paljon kuin on tarpeen. Ja jos yläkerras kolisee, voi aina pistää ”hyvän kiertämään” ja vähä pyöritellä pulloa alakerrassa asuvien iltojen ratoksi. Eli sama vähän meininki ku esim. työelämässä: se valuu kyllä alaspäin.

Biisissä sivutaan myös syrjäytyneisyyttä, joka on nykypäivänä huolestuttavan yleinen ilmiö, vaikka jotenkin sitä luulis että just tähänhän Internet (verkko välillämme) vois toimia / tois voimia.

08 – Älä tapaa idoleitas

Sodi vaa rauhassa (Sodi vaa) / Mä mietin mitä hakis kaupasta (Sori vaa) / Lauantaiaamuna katotaan telkasta Kapteeni Planeettaa: Se tulee jeesaa / Sodi vaa kotimaa pilalle / Me kasketaan parempaa tilalle / Sodan jälkeen rauhassa / On turha olla vihanen / Siis sodi vaan

Biisi on itelle harvinainen sinänsä, ettei säkeistöjen välillä ole varsinaisesti punaista lankaa. Vaikka kaikki kolme värssyä kyl sopii alle otsikon, joka itsessään meinaa montaa asiaa. Toisaalta alkuspiikissä viitataan itsemurhan tehneisiin esikuviin, joita ei pitäis olla mikään kiire tapaamaan, ja johdannon jälkeen lähen pohtimaan miksi me, joilla on sen verran hyvä olla että elämänhalua löytyy, vaan katotaan vierestä kun tätä meidän planeettaa riistetään rahan takia. Keitä ne on ne sankarit? kysyi J. Karjalainenkin joskus. “Hiljaset tekijät”? “Totuuden näkijät”?

Toinen ja kolmas säkeistö on sit täynnä (ehkä joillekin vähemmän relevantteja tai ainakin) vanhentuneita populaarikulttuuriviittauksia, mutta itelle edelleen täysin merkityksellisiä juttuja. Lapsuuden sankarit, esikuvat sarjakuvissa ja piirretyissä, ne on aina osa meitä myös aikuisena, tunnustettiin me se tai ei. En lähtis lokeroimaan itteeni yhdellä sanalla, mutta nörtteydessä kiteytyy must kaikki se hyvä mitä uskon maailmassa olevan: kauneus ja herkkyys kaiken coolin ja awesomen taustalla. 

Oikein valittu t-paita voi pelastaa jonkun päivän!

NES 8-bittiselle julkaistun Little Nemo: The Dream Master -pelin nimestä väänsin biisiin alkuspiikin edesmenneen kaverini Ernon muistolle. Meidän nykyisen kodin ikkunasta näkee tielle, jota pitkin käveltiin yhtenä syksynä koulun jälkeen Ernolle pelaamaan tuota peliä. Ei aikuisiällä oltu enää tekemisissä, mutta toi muisto säilyy ja palaa mieleen aina kun katson ikkunasta ulos. Peli itsessään on sen verran vaikea, etten oo sitä koskaan läpäissyt – vielä.

07 – Mielensähyvittäjille

Se mieli jonka pahottaa vähässä valossa / Voi yhtä hyvin hyvittää valoon pyrkimäl

Jos koronakevät toi jotain hyvää omaan elämään, ni lähes kadonneen luontosuhteeni takas. Kun ei voinu kulkea bussilla kaupunkiin ja takas, kiireen ja hektisyyden tunteet pikkuhiljaa hiipui olemattomiin. Läheinen metsä on tuttu jo omasta lapsuudesta, mutta jotenkin sitä teki aikuisiällä luontoon lähtemisestä suorituksen, jolle ei näyttänyt kalenterissa riittävän ikinä tarpeeksi aikaa. Ja kun maailma pysähtyi ja kalenterit tyhjeni, sitä alkoikin näkemään omat neljä seinää melko ahtaina yllättävän nopeesti.

Metsä on tapasuomalaiselle ku kirkko; kerran vuodessa kun siellä käy, tulee tunne että se on taas nähty, ja ens vuonna uudelleen. Ja nähtyhän se on melko äkkiä – metsä eli kirkko – mutta jos pysähtyy näkemisen lisäksi kokemaan, tuntemaan, hiljentymään, antaa itselleen tilaisuuden oppia itsestään ja elämästä kysymättä kaverilta, lukematta faktoja netistä, tarttumatta siihen älyttömään laitteeseen, jonka uskoo olevan niin suuri osa omaa identiteettiä että antaa sille vallan kasvaa omien ajatusten alttariksi.

Tätä pohtiessani tajusin melko nopeasti, ettei biisiä voisi kirjoittaa tähän aikaan ilman että kuulostaisin saarnaavalta, ja päätin sijoittaa sanottavani aikaan jolloin ihminen oli samalla viivalla muun luomakunnan kanssa (ihan niinku ei enää ois). Fiilistelin myös alkuperäiskansojen sukupolvien yli jatkunutta perinnettä luontosuhteen säilyttämisestä, ja melko nopeesti hoksasin ettei oikeesti ois mikään suuri teko länsimaissakaan vaihtaa ne vihreen rahan arvot siihen sammalenvihreeseen. Se ois kulttuurista OPPIMISTA se.

Mielensähyvittäjille on runomainen kuvaus niistä kahdesta rinnakkaisesta totuudesta, joita metsässä kulkiessani aloin ymmärtää kerta kerralta enemmän: suuressa kuvassa ollaan kaikki täysin merkityksettömiä, mutta samalla jokainen elämä on itsessään suunnattoman arvokas.

06 – Roope Salminen

Kysyitkö lapselta luvan /

Kun postasit siitä kuvan? /

Roope Salmisen menneisyyden minä /

Tykkää siitä mitä Roope tekee nyt kun on isä

Kertsin ajatus on pyöriny päässä jo vuosia, mutten oo saanu tilaisuutta tehdä siitä biisiä. Leeko Norsun käsittelyssä kun tämmöi kela tulis eka kääntää aikas inhorealistisen äkkivääräksi herättääkseen kuulijan miettimään että nii, yksityisyydensuojan nimissähän kuvia ei saisi julkaista toisesta ilman tämän lupaa. Tietty voit nähdä tästäkin IG-tilistä, etten oo mikään selfie-entusiasti, enkä julkaise omalla naamalla kuvia ihan vaan koska en halua. Mutta eikös jokaisella pitäis olla oikeus päättää siitä minkälaisia kuvia itsestään netistä löytää? Ei?

En oo vielä avannut musapuolta näissä biisi biisiltä -postauksissa, mutta Roope Salminen on puolentoista minuutin rypistys, jossa yhdistyy räppi ja punk-pop. Oon aina haaveillut soittavani skeittipunk-bändissä, ja tää biisi synty varmastikin siksi, että jossain mun sisällä huhuilee yhä se teini joka fiilisteli Bad religionia, NOFXia, Green dayy ja Offspringin Smash-levyy. Hyviä bändejä edelleen, ei siinä. Siis niiden 90-luvun tuotokset, en uusia ymmärrä. Sitku nää Leeko Norsut ja muut räpit on tehty, mut löytää treenikseltä soittamasta Juustopäät-covereita rummuilla.

05 – Kesäriimii herkän silmin

Kaupunkis huutaa uutta mellakkaa / 

Kangasmetsä oottaa, meen lakkaan / 

Voidaan olla niinku jin ja jang / 

Kumpikin ollaan yhtä pihalla /

No jaa..

Musapuolta kun jatkaa, ni tässä biisissä kuuluu taas omanlaisensa vaikutteet: introssa mennään vähä Musella, versessä Primuksella ja kertsissä Weezerillä. Löytyypä biisistä myös c-osa, jossa on elämäni toiseksi paras köyhän miehen metalcore-riffi. Näissä biisi biisiltä -postauksissa on esitelty pääasiassa kertsien riimejä, mutta tän osalta haluan jakaa myös intro-flow’n, josta sain sit biisille nimenkin:

Eräfiilis! /

Kerä tiivist kesäriimii /

Repäsin siis elämään, c’est la vie /

Kesäriimii herkän silmin

Mut vaikka kertsissä tuodaankin esiin mellakan ja lakkametsän välinen kontrasti, itse räpit on otsikon mukaisesti ihan vaan lämpöstä fiilistelyä ilman sen suurempaa kiristelyä. Jos Saunan pauhu -biisi kuvasi hyviä hetkiä treenikämpällä, tähän halusin tuoda samanlaista hetkien kirjoa metsävaellukselta. Haaveena ois päästä näkemään meidän upeista kansallispuistoista joku uus. 💚

04 – Riehumispiste

Tää piste i:n pääl /

Näyttää sun silmään /

Huutomerkiltä

Riehumispisteessä tulta ja tappuraa /

Riehumispisteestä ei oo sit paluuta

Kaikki lähti tästä biisistä. Kuvitteellisen ceedeen kiitoslistan kärkeen droppaisin arvoisat 3rd rail music ja Osuma streetwear kokoelmalevykisan järjestämisestä kesällä 2020. Ilman näitä tahoja oisin tuskin alottanu uutta sooloprojektia vielä Leeko Norsun debyytin julkaisun alla. Tai no, biisistä kuulee toki aikas suoraan miksi se on kirjoitettu: juurikin edellämainitun bändini ländäämistä pohjustamaan.

Muistan kelanneeni, ettei paikka kokoelmalevyllä ois sinänsä mitään mitä mun artistius tarviis, mutta kisabiisi jossa kertoisin edustamani Leeko Norsun musasta vois olla aikas hyvä juttu heti kärkeen, kun Eskapismin perusteet oli vasta ns. tulossa kauppoihin tuona syksynä. Väänsin Riehumispisteen päivässä yhdessä alter egoni Provokatiivi-Taavin kanssa – kisan kriteerinä kun oli saada biisiin vähintään kaksi räppäriä, enkä tuossa kohtaa tuntenut skenestä ketään.

Tais mennä viikko, ennenku kehämieleni alko rullaamaan: mitäpä jos biisi ei pääsiskään kokoelmalevylle – mitä mä tekisin yksittäisellä biisillä? “Ilmiselvä” vastaus oli tehdä varmuuden vuoksi kaks biisiä lisää ja julkaista trilogia EP:n muodossa Myöhä & Co -projektinimellä. Kakskyt päivää myöhemmin heräsin siihen, että olin lopulta päätynyt kirjoittamaan levyllisen “rauha-räppiä”, eikä tuon biisikisan deadline ollut vielä ehtinyt ees umpeutumaan. Upee fiilis!

Ja nyt päälle vuotta myöhemmin tuo levy on ilmestymässä ja herään siihen, että oon päätynyt kirjoittamaan kolme levyllistä “rauha-räppiä”, koska mitä mä tekisin yksittäisellä levyllä? Huoh..

03 – Teen tätä elääkseni

Teen tätä elääkseni syksystä kevääseen / 

Haikaile enää en / 

Teen tätä elääkseni / 

Aikaile enää en / 

Jos tehään se ni tehään se sitte

Jos Spotify pitäis listaa biiseistä, jotka sopii kuultavaksi just ku oot heränny, tää kipale pitäis kärkisijaa loppusyksyn. HS sanoi Antti Tuiskun levyarvostelussa, että on hyvin arveluttavaa jos artisti kuuntelee omaa musiikkiaan, mutta pitää kyl tunnustaa, että Teen tätä elääkseni on soinu itellä nyt monena aamuna varsinkin alkusyksystä: eteerinen ja rauhaisa tunnelma yhdistettynä masennukselta ja burnoutilta suojaaviin mahtisanoihin tekee päivästä ku päivästä hyvän. En tietenkään voi taata tätä koska musa on jokaisen oma kokemus.

Halusin avata biisissä mun biisinkirjoitusprosessia, joka kulkee sykleinä vuodesta toiseen vaikken sitä aina jaksaisikaan. Mun luovuuden lahja on sillai maanista sorttia, että on ollu pakko opetella säännöstelemään sitä edes jollain tasolla. Muun muassa tästä syystä levyjen kirjoittaminen toimii mulle paremmin kuin yksittäisten biisien: kuvitellaan, että mun pään sisällä on metsän keskellä mökki jossa musiikki syntyy. Sinne kestää ajaa sen verrran kauan, ettei reissua halua tehdä liian usein, tai muuten ei jää aikaa muulle. Mökis on muonaa kuukaudeks.

Kuten sanottu, itellä kun masennustaustaa on ja työelämässä oon vähintään sen kerran palanut loppuun, on pitäny kehittää suojamekanismit arkisen harmaata maailmaa vastaan varsinkin näin syksyisin. Musiikki on mulle ihan oma maailmansa, jossa en kuule kenenkään sanovan ettei noin voi tehdä, tai ootko ny ihan tosissas. Parinkymmenen vuoden kokemuksella biisit tulee helposti, aina syystä, eikä koskaan pakottamalla. Mut vaikka teen musiikkia elääkseni, se todellinen elämä on jotain paljon enemmän kuin musiikkia: aitoa läsnäoloa rakkaitteni parissa. ❤️

02 – Uusi normaali

Sensuroimalla ittees sä kiellät myös / Ihmisyydestäsi puolet, päivältä yön / Jokainen joka kuvittelee jotain / Tajuu et se omaa ajatteluu ohjaa kohti parempaa huomista / Miten voidaan saada parempaa ilman aitoo luomista?

Jos levyllä on yks biisi, jonka riimit tiputtaisin lentolehtisinä Helsingin kaduille, se ois tämä. Sananvapautta taiteessa pitäis jokaisen suojella, eikä antaa muovata tiettyyn aikaan sopivaksi. Taide on aina ollut ihmiselle keino puhutella ja herättää keskustelua vaikeistakin aiheista. Ja joo, aina on ollu myös sensuuria, mutta ikinä aiemmin ei tietääkseni sitä kuluttavan tahon toimesta näin miten cancel-ilmiön myötä. Taidetta ei ole syyttäminen siitä jos sen tekijä onkin kusipää.

Suomiräppi on helppoo dataa analysoitavaksi, kun sanoja voidaan kahlata läpi hakemalla jo hyväksyttävien perinteisten kirosanojen sijaan tähän aikaan sidottuja kirosanoja. Kaikki tietää mitä ne sanat on, eikä niitä saa enää käyttää. Ne on kyl menny läpi vuosia sitten levyn julkaisseen työryhmän seulasta, eikä fanit oo koskaan tullu päin naamaa sanomaan muuta ku että hyvä sä. Mutta varo! Sun ajatusten aikakapseli voidaan repiä auki kun sitä vähiten odotat.

Esim. kirjojen suuntaan sormen heristely on sit astetta vaikeempaa: kun on näitä hahmoja ja kaikenlaisia fiktiivisiä tapahtumia ja mitä kaikkea. Tekstiä ei voida johtaa kirjailijaan suoraan, ni maalitetaan sitten mieluummin joku nosteessa oleva rap-artisti vuosien takaisesta vuodatuksesta. Kun miettii kuinka paljon meidän ajatusmaailma muuttuu jo puolessakin vuodessa, on sanalla sanoen tekopyhää toimittaa joku haiden kitaan vaan koska oot toimittaja.

01 – Dissi – Hippiaate I

Dissi tai dis tarkottaa mulle tätä ääntä: D# / 

Voin rautalangasta vääntää sulle räppihännän: /

Pasifistilt et biiffii sä saa /

Dissi tai Dis tarkottaa mulle tätä ääntä: D# /

Voin rautalangasta vääntää sulle metallikärsän: /

Basistin siis teen riffii täs vaan

Lukas Leonin ja Gettomasan viime kesänä alkanu biiffi pisti pohtimaan millaseen maailmaan sitä onkaan “lapsensa” tuonu. Rauha-räppi kun ei sisällä vastakkainasettelua, joka mediassa saa huolestuttavan määrän huomiota, tai jonka koetaan olevan hiphopin ytimessä vielä 2020-luvullakin. Ja siis oonhan mä itekin oman osani disseistä kirjotellu, mutta niitä 20 vuotta vanhoja keloja lukiessa ei voi muuta ku nauraa ääneen. Sisältöö on joo tullu räppeihin kyl lisää.

Itse biisin idea tuli basson otelaudalta, jossa dropattu D-kieli soi ekaa nauhaa painamalla puolisäveltä ylempänä korotettuna D-nuottina, D#:nä (lausutaan Dis). Pelkkää nollaa ja ykköstä, eli vapaata kieltä ja ykkösnauhaa käyttämällä on syntynyt tähän maailmaan lukematon määrä riffejä, kuten tämänkin levyn päättävän Saunan pauhu -biisin kertsi. On siinä muutama muukin sointu noiden lisäksi, mutta toi on se pohja mistä todella moni juttu metallissa lähtee.

Mitä me ollaan? -rauhaa ja rakkautta /

Ja mitä sä ootat? -rauhaa ja rakkautta

Näissä biisi biisiltä -postauksissa tää käänteinen biisijärkkä oli sinänsä aikas hauska detalji, että toinen Hippi & Co -levy tulee jatkumaan sit Hippiaate II:lla. Dissi-biisi sai lisänimensä vasta toista levyä kirjoittaessani, kun nuo kaksi r-sanaa oli löytäny tiensä taas uuteen kertsiin. Diggaan ite tosi paljon biisisarjoista, ja hymyilyttää kuinka vaivattomasti nääkin metatason palaset loksahteli paikoilleen: Hippiaate – rauha ja rakkaus – elää ja voi hyvin 2020-luvulla.