Blogi

Biisi biisiltä: Hippi & Co – III – Skuta open air

Lokakuussa 2022 julkaistu Hippi & Co -trilogian päätös syntyi kahden aiemman levyn vanavedessä. Kirjoitin ensimmäisen levyn 23 päivässä kesällä 2020, toisen levyn omat osuuteni vielä samana syksynä, ja kolmannen albumin biisit keväällä 2023. Kahden ensimmäisen levyn sävellykset oli syntynyt puhtaalta pöydältä, mutta kolmannelle kaivelin pöytälaatikosta suuren osan lopullisista biisi-ideoista. Avasin Instagramissa levyn kappaleita biisi biisiltä…

Biisi biisiltä: Hippi & Co – II – Avaruus on sanamuunnos

Huhtikuussa 2022 julkaistu Hippi & Co:n toinen albumi lähti alkujaan liikkeelle tuottajalevynä, sillä räätälöin kymmenestä biisistä kunkin tiettyä rap-artistia varten. Mukaan sain lopulta fiittajia kokonaista kuuteen kappaleeseen, ja loput biisit jatkoin valmiiksi omin päin. Kokonaisuus rakentui avaruus-aiheisten otsikoiden ympärille hyvinkin vaivattomasti ja pakottamatta, ja ainoa todellinen haaste oli saada vivahteikas fiitti-kavalkadi miksattua Hippi & Co…

Biisi biisiltä: Hippi & Co – I – Paunan sauhut

all the way! Se miten ammattimaisesti hoidetaan Leeko Norsun tuotanto on jotain mihin en pyrkinyt ekassa soololevyssäni – päinvastoin. Vaan eipä siinä: Desibeli.netin Mika Roth antoi levylle neljä tähteä viidestä. Avasin Instagramissa levyn kappaleita biisi biisiltä – tällä kertaa käänteisessä järjestyksessä. Enjoy!

Biisi biisiltä: Leeko Norsu – Eskapismin perusteet

pääsi Kaaoszinen ensisoittoon, jota varten allekirjoittanut avasi biisi biisiltä kappaleiden taustoja. Bändin seuraajat saivat lukeakseen nämä myös Instagramissa, mutta niitä tuskin löytää enää, ellei jaksa selata ja selata ja.. Postauksen lopusta löytyy levy kokonaisuudessaan myös kuultavassa muodossa. Enjoy!


Follow My Blog

Get new content delivered directly to your inbox.