Lokakuussa 2021 julkaistu Hippi & Co -debyytti oli irtiotto kaikin tavoin: pehmeet soundit, omakohtaiset lyriikat, ja DIY all the way! Se miten ammattimaisesti hoidetaan Leeko Norsun tuotanto on jotain mihin en pyrkinyt ekassa soololevyssäni – päinvastoin. Vaan eipä siinä: Desibeli.netin Mika Roth antoi levylle neljä tähteä viidestä. Avasin Instagramissa levyn kappaleita biisi biisiltä – tällä kertaa käänteisessä järjestyksessä. Enjoy!
10 – Saunan pauhu
Saunan pauhu, saunan pauhu /
Löylystä löytyvä on elämän autuus /
Kuupassa kohisee ku paunan sauhut /
Saunan pauhu, saunan pauhu /
Lauteella autereessa helähtää naurut /
Kuupassa kohisee ku paunan sauhut /
Kuupassa kohisee ku paunan sauhut
“Nimikkobiisi” on hyvä esimerkki siitä kuinka henkilökohtaisista asioista sitä tulikaan levylle kirjotettua, vaikkei se ollut millään tavalla alunperin tarkoitus. Omaa bändihistoriaani sivuava kipale fiilistelee niitä odottavia hetkiä, kun treenit on ollu just alkamassa, tai kun on heränny kesken biisin siihen vapautuneeseen fiilikseen jonka musiikin soittaminen parhaimmillaan tuo.
Joku saattaa pettyä tajutessaan Paunan sauhut -nimen viittaavan soittamisen iloon, eikä sittenkään päihteisiin, ja oon siitä tietty pahoillani. Toi on vaan mehukas sanaväännös, ja itelle soittaminen on ne relapsit ja terapia. Levyllä kun soitan kaiken paitsi rummut ite, ni kyllähän mä toivon että se soittamisen ilo sieltä myös kuuluu.
Toisessa versessä mainitaan Vuosaaren nuokkari, jossa käytiin 2005 aikoihin soittamassa erään bändin kanssa. Siellä muistan mm. Memmy possen treenanneen samoihin aikoihin. Niiltähän oli Huolestuttavia merkkejä -levy ilmestyny edellisvuonna. Siitäki kolmea vaille 20 vuotta kohta. Huhhahhuijakkaa..
09 – Kummal on välii
On välii kummalki, ku kaikis meis on jotain perin kummallist
Pimeitä puolii, ikkunoit tuhansii, kerroksii ku vuorii
Jos jotain muuttais, ni tarvittaisko tuparit?
Tää biisi synty niinkin “diipistä” kelasta, että kerrostalo kuvastaa hyvin tätä maailmaa 2020-luvulla: yksilö on kaiken keskiössä vaikka ympärillä on yhtä lailla laatikoita täynnä elämää. Saman kerroksen väkeä moikataan hissiä odotellessa ihan mielellään koska harvemmin näiden kokee häiritsevän. Yläpuolella asuvia sen sijaan siedetään just niin paljon kuin on tarpeen. Ja jos yläkerras kolisee, voi aina pistää ”hyvän kiertämään” ja vähä pyöritellä pulloa alakerrassa asuvien iltojen ratoksi. Eli sama vähän meininki ku esim. työelämässä: se valuu kyllä alaspäin.
Biisissä sivutaan myös syrjäytyneisyyttä, joka on nykypäivänä huolestuttavan yleinen ilmiö, vaikka jotenkin sitä luulis että just tähänhän Internet (verkko välillämme) vois toimia / tois voimia.
08 – Älä tapaa idoleitas
Sodi vaa rauhassa (Sodi vaa) / Mä mietin mitä hakis kaupasta (Sori vaa) / Lauantaiaamuna katotaan telkasta Kapteeni Planeettaa: Se tulee jeesaa / Sodi vaa kotimaa pilalle / Me kasketaan parempaa tilalle / Sodan jälkeen rauhassa / On turha olla vihanen / Siis sodi vaan
Biisi on itelle harvinainen sinänsä, ettei säkeistöjen välillä ole varsinaisesti punaista lankaa. Vaikka kaikki kolme värssyä kyl sopii alle otsikon, joka itsessään meinaa montaa asiaa. Toisaalta alkuspiikissä viitataan itsemurhan tehneisiin esikuviin, joita ei pitäis olla mikään kiire tapaamaan, ja johdannon jälkeen lähen pohtimaan miksi me, joilla on sen verran hyvä olla että elämänhalua löytyy, vaan katotaan vierestä kun tätä meidän planeettaa riistetään rahan takia. Keitä ne on ne sankarit? kysyi J. Karjalainenkin joskus. “Hiljaset tekijät”? “Totuuden näkijät”?
Toinen ja kolmas säkeistö on sit täynnä (ehkä joillekin vähemmän relevantteja tai ainakin) vanhentuneita populaarikulttuuriviittauksia, mutta itelle edelleen täysin merkityksellisiä juttuja. Lapsuuden sankarit, esikuvat sarjakuvissa ja piirretyissä, ne on aina osa meitä myös aikuisena, tunnustettiin me se tai ei. En lähtis lokeroimaan itteeni yhdellä sanalla, mutta nörtteydessä kiteytyy must kaikki se hyvä mitä uskon maailmassa olevan: kauneus ja herkkyys kaiken coolin ja awesomen taustalla.
Oikein valittu t-paita voi pelastaa jonkun päivän!
NES 8-bittiselle julkaistun Little Nemo: The Dream Master -pelin nimestä väänsin biisiin alkuspiikin edesmenneen kaverini Ernon muistolle. Meidän nykyisen kodin ikkunasta näkee tielle, jota pitkin käveltiin yhtenä syksynä koulun jälkeen Ernolle pelaamaan tuota peliä. Ei aikuisiällä oltu enää tekemisissä, mutta toi muisto säilyy ja palaa mieleen aina kun katson ikkunasta ulos. Peli itsessään on sen verran vaikea, etten oo sitä koskaan läpäissyt – vielä.
07 – Mielensähyvittäjille
Se mieli jonka pahottaa vähässä valossa / Voi yhtä hyvin hyvittää valoon pyrkimäl
Jos koronakevät toi jotain hyvää omaan elämään, ni lähes kadonneen luontosuhteeni takas. Kun ei voinu kulkea bussilla kaupunkiin ja takas, kiireen ja hektisyyden tunteet pikkuhiljaa hiipui olemattomiin. Läheinen metsä on tuttu jo omasta lapsuudesta, mutta jotenkin sitä teki aikuisiällä luontoon lähtemisestä suorituksen, jolle ei näyttänyt kalenterissa riittävän ikinä tarpeeksi aikaa. Ja kun maailma pysähtyi ja kalenterit tyhjeni, sitä alkoikin näkemään omat neljä seinää melko ahtaina yllättävän nopeesti.
Metsä on tapasuomalaiselle ku kirkko; kerran vuodessa kun siellä käy, tulee tunne että se on taas nähty, ja ens vuonna uudelleen. Ja nähtyhän se on melko äkkiä – metsä eli kirkko – mutta jos pysähtyy näkemisen lisäksi kokemaan, tuntemaan, hiljentymään, antaa itselleen tilaisuuden oppia itsestään ja elämästä kysymättä kaverilta, lukematta faktoja netistä, tarttumatta siihen älyttömään laitteeseen, jonka uskoo olevan niin suuri osa omaa identiteettiä että antaa sille vallan kasvaa omien ajatusten alttariksi.
Tätä pohtiessani tajusin melko nopeasti, ettei biisiä voisi kirjoittaa tähän aikaan ilman että kuulostaisin saarnaavalta, ja päätin sijoittaa sanottavani aikaan jolloin ihminen oli samalla viivalla muun luomakunnan kanssa (ihan niinku ei enää ois). Fiilistelin myös alkuperäiskansojen sukupolvien yli jatkunutta perinnettä luontosuhteen säilyttämisestä, ja melko nopeesti hoksasin ettei oikeesti ois mikään suuri teko länsimaissakaan vaihtaa ne vihreen rahan arvot siihen sammalenvihreeseen. Se ois kulttuurista OPPIMISTA se.
Mielensähyvittäjille on runomainen kuvaus niistä kahdesta rinnakkaisesta totuudesta, joita metsässä kulkiessani aloin ymmärtää kerta kerralta enemmän: suuressa kuvassa ollaan kaikki täysin merkityksettömiä, mutta samalla jokainen elämä on itsessään suunnattoman arvokas.
06 – Roope Salminen
Kysyitkö lapselta luvan /
Kun postasit siitä kuvan? /
Roope Salmisen menneisyyden minä /
Tykkää siitä mitä Roope tekee nyt kun on isä
Kertsin ajatus on pyöriny päässä jo vuosia, mutten oo saanu tilaisuutta tehdä siitä biisiä. Leeko Norsun käsittelyssä kun tämmöi kela tulis eka kääntää aikas inhorealistisen äkkivääräksi herättääkseen kuulijan miettimään että nii, yksityisyydensuojan nimissähän kuvia ei saisi julkaista toisesta ilman tämän lupaa. Tietty voit nähdä tästäkin IG-tilistä, etten oo mikään selfie-entusiasti, enkä julkaise omalla naamalla kuvia ihan vaan koska en halua. Mutta eikös jokaisella pitäis olla oikeus päättää siitä minkälaisia kuvia itsestään netistä löytää? Ei?
En oo vielä avannut musapuolta näissä biisi biisiltä -postauksissa, mutta Roope Salminen on puolentoista minuutin rypistys, jossa yhdistyy räppi ja punk-pop. Oon aina haaveillut soittavani skeittipunk-bändissä, ja tää biisi synty varmastikin siksi, että jossain mun sisällä huhuilee yhä se teini joka fiilisteli Bad religionia, NOFXia, Green dayy ja Offspringin Smash-levyy. Hyviä bändejä edelleen, ei siinä. Siis niiden 90-luvun tuotokset, en uusia ymmärrä. Sitku nää Leeko Norsut ja muut räpit on tehty, mut löytää treenikseltä soittamasta Juustopäät-covereita rummuilla.
05 – Kesäriimii herkän silmin
Kaupunkis huutaa uutta mellakkaa /
Kangasmetsä oottaa, meen lakkaan /
Voidaan olla niinku jin ja jang /
Kumpikin ollaan yhtä pihalla /
No jaa..
Musapuolta kun jatkaa, ni tässä biisissä kuuluu taas omanlaisensa vaikutteet: introssa mennään vähä Musella, versessä Primuksella ja kertsissä Weezerillä. Löytyypä biisistä myös c-osa, jossa on elämäni toiseksi paras köyhän miehen metalcore-riffi. Näissä biisi biisiltä -postauksissa on esitelty pääasiassa kertsien riimejä, mutta tän osalta haluan jakaa myös intro-flow’n, josta sain sit biisille nimenkin:
Eräfiilis! /
Kerä tiivist kesäriimii /
Repäsin siis elämään, c’est la vie /
Kesäriimii herkän silmin
Mut vaikka kertsissä tuodaankin esiin mellakan ja lakkametsän välinen kontrasti, itse räpit on otsikon mukaisesti ihan vaan lämpöstä fiilistelyä ilman sen suurempaa kiristelyä. Jos Saunan pauhu -biisi kuvasi hyviä hetkiä treenikämpällä, tähän halusin tuoda samanlaista hetkien kirjoa metsävaellukselta. Haaveena ois päästä näkemään meidän upeista kansallispuistoista joku uus. 💚
04 – Riehumispiste
Tää piste i:n pääl /
Näyttää sun silmään /
Huutomerkiltä
Riehumispisteessä tulta ja tappuraa /
Riehumispisteestä ei oo sit paluuta
Kaikki lähti tästä biisistä. Kuvitteellisen ceedeen kiitoslistan kärkeen droppaisin arvoisat 3rd rail music ja Osuma streetwear kokoelmalevykisan järjestämisestä kesällä 2020. Ilman näitä tahoja oisin tuskin alottanu uutta sooloprojektia vielä Leeko Norsun debyytin julkaisun alla. Tai no, biisistä kuulee toki aikas suoraan miksi se on kirjoitettu: juurikin edellämainitun bändini ländäämistä pohjustamaan.
Muistan kelanneeni, ettei paikka kokoelmalevyllä ois sinänsä mitään mitä mun artistius tarviis, mutta kisabiisi jossa kertoisin edustamani Leeko Norsun musasta vois olla aikas hyvä juttu heti kärkeen, kun Eskapismin perusteet oli vasta ns. tulossa kauppoihin tuona syksynä. Väänsin Riehumispisteen päivässä yhdessä alter egoni Provokatiivi-Taavin kanssa – kisan kriteerinä kun oli saada biisiin vähintään kaksi räppäriä, enkä tuossa kohtaa tuntenut skenestä ketään.
Tais mennä viikko, ennenku kehämieleni alko rullaamaan: mitäpä jos biisi ei pääsiskään kokoelmalevylle – mitä mä tekisin yksittäisellä biisillä? “Ilmiselvä” vastaus oli tehdä varmuuden vuoksi kaks biisiä lisää ja julkaista trilogia EP:n muodossa Myöhä & Co -projektinimellä. Kakskyt päivää myöhemmin heräsin siihen, että olin lopulta päätynyt kirjoittamaan levyllisen “rauha-räppiä”, eikä tuon biisikisan deadline ollut vielä ehtinyt ees umpeutumaan. Upee fiilis!
Ja nyt päälle vuotta myöhemmin tuo levy on ilmestymässä ja herään siihen, että oon päätynyt kirjoittamaan kolme levyllistä “rauha-räppiä”, koska mitä mä tekisin yksittäisellä levyllä? Huoh..
03 – Teen tätä elääkseni
Teen tätä elääkseni syksystä kevääseen /
Haikaile enää en /
Teen tätä elääkseni /
Aikaile enää en /
Jos tehään se ni tehään se sitte
Jos Spotify pitäis listaa biiseistä, jotka sopii kuultavaksi just ku oot heränny, tää kipale pitäis kärkisijaa loppusyksyn. HS sanoi Antti Tuiskun levyarvostelussa, että on hyvin arveluttavaa jos artisti kuuntelee omaa musiikkiaan, mutta pitää kyl tunnustaa, että Teen tätä elääkseni on soinu itellä nyt monena aamuna varsinkin alkusyksystä: eteerinen ja rauhaisa tunnelma yhdistettynä masennukselta ja burnoutilta suojaaviin mahtisanoihin tekee päivästä ku päivästä hyvän. En tietenkään voi taata tätä koska musa on jokaisen oma kokemus.
Halusin avata biisissä mun biisinkirjoitusprosessia, joka kulkee sykleinä vuodesta toiseen vaikken sitä aina jaksaisikaan. Mun luovuuden lahja on sillai maanista sorttia, että on ollu pakko opetella säännöstelemään sitä edes jollain tasolla. Muun muassa tästä syystä levyjen kirjoittaminen toimii mulle paremmin kuin yksittäisten biisien: kuvitellaan, että mun pään sisällä on metsän keskellä mökki jossa musiikki syntyy. Sinne kestää ajaa sen verrran kauan, ettei reissua halua tehdä liian usein, tai muuten ei jää aikaa muulle. Mökis on muonaa kuukaudeks.
Kuten sanottu, itellä kun masennustaustaa on ja työelämässä oon vähintään sen kerran palanut loppuun, on pitäny kehittää suojamekanismit arkisen harmaata maailmaa vastaan varsinkin näin syksyisin. Musiikki on mulle ihan oma maailmansa, jossa en kuule kenenkään sanovan ettei noin voi tehdä, tai ootko ny ihan tosissas. Parinkymmenen vuoden kokemuksella biisit tulee helposti, aina syystä, eikä koskaan pakottamalla. Mut vaikka teen musiikkia elääkseni, se todellinen elämä on jotain paljon enemmän kuin musiikkia: aitoa läsnäoloa rakkaitteni parissa. ❤️
02 – Uusi normaali
Sensuroimalla ittees sä kiellät myös / Ihmisyydestäsi puolet, päivältä yön / Jokainen joka kuvittelee jotain / Tajuu et se omaa ajatteluu ohjaa kohti parempaa huomista / Miten voidaan saada parempaa ilman aitoo luomista?
Jos levyllä on yks biisi, jonka riimit tiputtaisin lentolehtisinä Helsingin kaduille, se ois tämä. Sananvapautta taiteessa pitäis jokaisen suojella, eikä antaa muovata tiettyyn aikaan sopivaksi. Taide on aina ollut ihmiselle keino puhutella ja herättää keskustelua vaikeistakin aiheista. Ja joo, aina on ollu myös sensuuria, mutta ikinä aiemmin ei tietääkseni sitä kuluttavan tahon toimesta näin miten cancel-ilmiön myötä. Taidetta ei ole syyttäminen siitä jos sen tekijä onkin kusipää.
Suomiräppi on helppoo dataa analysoitavaksi, kun sanoja voidaan kahlata läpi hakemalla jo hyväksyttävien perinteisten kirosanojen sijaan tähän aikaan sidottuja kirosanoja. Kaikki tietää mitä ne sanat on, eikä niitä saa enää käyttää. Ne on kyl menny läpi vuosia sitten levyn julkaisseen työryhmän seulasta, eikä fanit oo koskaan tullu päin naamaa sanomaan muuta ku että hyvä sä. Mutta varo! Sun ajatusten aikakapseli voidaan repiä auki kun sitä vähiten odotat.
Esim. kirjojen suuntaan sormen heristely on sit astetta vaikeempaa: kun on näitä hahmoja ja kaikenlaisia fiktiivisiä tapahtumia ja mitä kaikkea. Tekstiä ei voida johtaa kirjailijaan suoraan, ni maalitetaan sitten mieluummin joku nosteessa oleva rap-artisti vuosien takaisesta vuodatuksesta. Kun miettii kuinka paljon meidän ajatusmaailma muuttuu jo puolessakin vuodessa, on sanalla sanoen tekopyhää toimittaa joku haiden kitaan vaan koska oot toimittaja.
01 – Dissi – Hippiaate I
Dissi tai dis tarkottaa mulle tätä ääntä: D# /
Voin rautalangasta vääntää sulle räppihännän: /
Pasifistilt et biiffii sä saa /
Dissi tai Dis tarkottaa mulle tätä ääntä: D# /
Voin rautalangasta vääntää sulle metallikärsän: /
Basistin siis teen riffii täs vaan
Lukas Leonin ja Gettomasan viime kesänä alkanu biiffi pisti pohtimaan millaseen maailmaan sitä onkaan “lapsensa” tuonu. Rauha-räppi kun ei sisällä vastakkainasettelua, joka mediassa saa huolestuttavan määrän huomiota, tai jonka koetaan olevan hiphopin ytimessä vielä 2020-luvullakin. Ja siis oonhan mä itekin oman osani disseistä kirjotellu, mutta niitä 20 vuotta vanhoja keloja lukiessa ei voi muuta ku nauraa ääneen. Sisältöö on joo tullu räppeihin kyl lisää.
Itse biisin idea tuli basson otelaudalta, jossa dropattu D-kieli soi ekaa nauhaa painamalla puolisäveltä ylempänä korotettuna D-nuottina, D#:nä (lausutaan Dis). Pelkkää nollaa ja ykköstä, eli vapaata kieltä ja ykkösnauhaa käyttämällä on syntynyt tähän maailmaan lukematon määrä riffejä, kuten tämänkin levyn päättävän Saunan pauhu -biisin kertsi. On siinä muutama muukin sointu noiden lisäksi, mutta toi on se pohja mistä todella moni juttu metallissa lähtee.
Mitä me ollaan? -rauhaa ja rakkautta /
Ja mitä sä ootat? -rauhaa ja rakkautta
Näissä biisi biisiltä -postauksissa tää käänteinen biisijärkkä oli sinänsä aikas hauska detalji, että toinen Hippi & Co -levy tulee jatkumaan sit Hippiaate II:lla. Dissi-biisi sai lisänimensä vasta toista levyä kirjoittaessani, kun nuo kaksi r-sanaa oli löytäny tiensä taas uuteen kertsiin. Diggaan ite tosi paljon biisisarjoista, ja hymyilyttää kuinka vaivattomasti nääkin metatason palaset loksahteli paikoilleen: Hippiaate – rauha ja rakkaus – elää ja voi hyvin 2020-luvulla.
LÄÄKELEVYT.ART 